perjantai 5. kesäkuuta 2009

Torstai-illan helmi, sekä perjantain touhuja...

Ensimmäinen kuva (kuten myös toinen) ovat eiliseltä illalta. Joona oli kovasti vauhdissaan, ja aikansa touhuttuaan rauhottui (LOPULTA) sohvalle =) Otin samalla hetkellä kameran esiin, ja Joonan ilme kertoo ihan kaiken, "Mitä siinä minua kuvaat! Minä vain vahdin luutani!!" ;) Aikas huumorintajunen ja viisas tuo meidän koiruus (vaikka monet väittääkin, ettei koirat ole viisaita).



Toinenkin kuva on otettu eiliseltä illalta. Kuuntelin POIKKEUKSELLISESTI Radio SuomiPop :ia (yleensä meidän huushollissa kuuluu Iskelmä). Jokin vanha, tuttu kappale (jota en enään muista, että mikä) sattui kuulumaan ja aloin laulamaan mukana. Marju istui koneen toisella puolella, kuten myös Joona pöydän "päässä". Joona ihmetteli aikansa, että mistä se ääni oikein kuuluu, ja kun huomasi isännän laulavan, niin siitähän se "riemu repesi". Joona innostui täydestä sydämestään laulamaan isännän mukana, ja Marjulla ONNEKSI sattui kamera olemaan kätensä ulottuvilla, että sai siitä otettua mahtavan kuvan! Kiitos, Rakas vaimoni Marju, Tästä kuvasta (vaikket välttämättä hirvesti minun lauluäänestäni pidäkkään). Tosiasia on kuitenkin se, että "äänellään se variskin laulaa", eikös vain!

Tämä kuva on jo tältä aamulta. Joona aavisti (vaikkei asiasta oltu puhuttu sanallakaan), että isäntä lähtee päiväksi reissuun. Ensin asioille Hämeenlinnaan Isi-Ahti-Vaarin kanssa ja siitä sitten vielä käymään reissu hakemaan isoveljen nuoremmat lapset kyläilemään mummilaan. Ihmeellistä, kuinka Joona kiehnasi koko aamun mun vieressä, vaikka asiasta ei todellakaan oltu puhuttu sanallakaan!

Isi-Appi-Ahti-Vaari (rakkaalla lapsella monta nimeä :) ) Tuli juuri, ja tässä on "halikierros" meneillään; Ensin vaari halii Joonan, jolla oli ollut mahdoton ikävä, ei tiennyt minne pitäisi sännätä, kun tunnisti tutun auton äänen - VAARI tulee!!!




Seuraavana oli tottakai miniä. Miniä OLISI kuulunut (JA OLISI OLLUT) ensimmäisenä, mutta Joona ehti VALITTEVASTI ensin. Anteeksi, etikettiVIRHE!



Tässä ollaan tulossa, jossakin... Pysähdyin ja otin kuvan isoveljeni lapsista Irasta ja Tuomosta, jotka erittäin hyvätuulisina olivat tulossa Mummilaan lomalle =) Oli todella mukava päivä tänään, niin Isi-Ahti-Vaarin, kuin myös Tuomon ja Iran kanssa. Kiitos mukavasta päivästä! Mukavaa vaihtelua nähdä vähän muitakin maisemia välillä, kuin vain "kotikulmia", vaikka vain näin päiväseltään.






Jutut jatkuu, joten kurkihan tutkalle...

3 kommenttia:

Ahti kirjoitti...

Joonalle terkut, - ja vähän Miniällekkin!

Kiitos ajuriavusta!

Iskappi

tuksu kirjoitti...

Kivat kuvat taas! ja hauska juttu! Kiitos!
äite-aa-noppi

Ahti kirjoitti...

Moi!
Missähän kohti alkaa ja loppuu Joonan häntä kuvassa "reissuun_lahdossa_2"? Maassa taustalla on jotain kiiltävää, joka sotkee ainakin minun vajavaisen ymmärryskykyni.

Terveiset kuvan halauskaverille!

Appiskä