maanantai 31. joulukuuta 2007

Vuoden 2007 viimeinen päivä

Uuden Vuoden Aattona Jukka kävi hakemassa allekirjoittaneen Sääksmäelle juhlimaan äitini täysiä kymmeniä, sekä ottamaan Uutta Vuotta 2008 vastaan.

Kävin illan hämärtyessä sytyttämässä Veskun haudalle kynttilän, kuvaajana toimi Isi.

Veskun haudalta tullessa lapset oli ulkosalla "ilotulittelemassa".

Juttua riitti ...



Vaari kyselee nuorisolta, missä vaiheessa he ajattelee saunan lämmitystä ja vesien / puiden kantamista... nuoriso lupasi hoitaa asian alta aikayksikön..
Hyvää Uutta Vuotta jokaiselle, ensivuonna palaillaan "tutkalle"...

sunnuntai 30. joulukuuta 2007

Uudenvuoden aatonaatto

Näin Sunnuntai-aamuna Joonalla oli vauhti päällä - heti aamusta, tottakai. Näytti, ettei tuo karvapallo rauhoitu millään. Marju - emäntä hoksi keinon, millä saa yhden koiran "rauhoitettua". Nameja muutama piiloon, saa pienet aivot työtä, kun etsii, että mistä sitä hyvää oikein löytyy.

... toinenkin nami löytyi ihan kohtuudella, jostain sohvan kätköistä...



Viimeisen namusen jälkeen sitten oli mukava lipoa kieltään, tyytyväisenä saadusta huomiosta, sekä makoisista nameista. Mukavaa sunnuntai-päivän jatkoa ja aika näyttää, mitä linjoilla vielä tapahtuukaan tälle päivälle...

lauantai 29. joulukuuta 2007

Lauantai 29.12.

Lauantai-aamuna, kun Joona oli syönyt aamupuuron, täytyi tottakai päästä "hammaspyykille". Koirille on omat "hammasharjat", eräänlaisia makupaloja, jotka on suunniteltu siten, että puhdistaa lemmikin purukalustoa samalla, kun saa järsiä sielunsa kyllyydestä.

Aamupesujen jälkeen täytyi saada "huomiokiintiö" täytettyä. Ensin isännän syliin, rapsutusten perässä, tottakai. Aikansa isännän sylissä peuhattua oli vuoro siirtyä...


... emännän syliin rapsutettavaksi. Samalla tarjoutui mahdollisuus osoittaa hellyyttä ja kiintymystä myös emännälle. Tottahan toki emännän kasvot kaipaa myös aamupesun :)

Tämmöisissä tunnelmissa käynnistyi lauantaiaamu näillä leveysasteilla. Mitä päivä tuo tullessaan, sen näkee sitten myöhemmin.... seuraile halutessasi tilannetta.

torstai 27. joulukuuta 2007

Tapanin tunnelmia


Joona oli kovasti touhussaan koko tapaninpäivän. Illalla, ihmeteltiin mihin oikein karvaturrimme hävisi, syykin selvisi. Oli simahtanut omalle paikalleen. Kuvasta se ei näy, mutta näki unia samaan aikaan ... lienekö juossut "tyttöjen" perässä, vai ei, sitä ei tiedä kukaan.

tiistai 25. joulukuuta 2007

Joulupäivän tunnelmia - 2. osa

Sillä välin, kun Marju käytti karvaturrin lenkillä kävin mm. tänne laittamassa edellisen päivityksen, paistoin Joonalle jauhelihaa, yms... Marju, lenkiltä tullessaan, yllätti allekirjoittaneen koneen äärestä :) Hyvin tuntuu yhteydet pelaavan.

Joulupäivän tunnelmia

Ostimme pari viikkoa sitten kannettavan. Marju innostui surffaileen netissä. Taitaa jotain hauskaa jutella myös vanhempiensa kanssa, mikäli ilmeeseen on luottaminen.

Jouluaatto

Meillä oli oikein mukava ja rauhallinen Joulu. Pitkästä aikaa olimme Marjun kanssa ihan kaksistaan (tai siis kolmistaan). Nautimme toistemme seurasta, rauhotuimme ja vain olimme. Pitkästä aikaa tuntui ihan mukavalle, ettei tarvinnut lähteä mihinkään, eikä stressata yhtään mistään. Oli muuten meille elämämme ensimmäinen Joulu - ilman lunta. Kuva otettu joulupäivän aamuna parvekkeelta.



Joona tutkii ja aukoo paketteja hirmusella innolla.




Mitäs nameja se tonttu toikaan tullessaan...




Illan hämärtyessä ja illan rauhoittuessa pitää vielä kerran tutkia, repiä sekä levitellä ympäri olohuonetta kaikki paperit, ettei vain olisi jäänyt mitään huomaamatta..





Kun salapoliisityö on tehty, on turvallista alkaa nukkumaan emännä jalkojen juuressa. Mitä sitä muuta voi koira Joululta toivoa :)

maanantai 24. joulukuuta 2007

Lauantai - Osa 2

Tekniikka teettää tepposet välillä.. tämän kuvan piti tulla myöhemmin, mutta annetaan tekniikalle periksi ja laitamme sen tähän.
Joona juuri löytänyt namit ja lipoo tyytyväisenä kieltään :)



Jes :) Nyt tuli mukavaa tekemistä...




Mihin emäntä kätki yllärin?

Mitä tapahtui?




Saalis edelleen hakusalla...





Mukava "harjata" hampaita, kun "saalis" löytyi.



Peuhaamisen jälkeen maistuu uni :)

sunnuntai 23. joulukuuta 2007

Lauantai

Lauantaina Joona "kerjäsi" kaiken mahdollisen huomion, minkä vain emännältä sai. Toki huomiota piti saada välillä myös isännältä.

Paistettiin myös kinkku. Makutestauksen tulos --> syötävän hyvää :)


Toki välillä piti muutoin vain leikkiä ja miettiä, mihin emäntä onkaan makupaloja piilottanut.


Puruluut maistuu.

Tämä kuva sunnuntai-aamulta. Joona osoitti mieltään. Joonalla porttikielto makkariin, aamulla kun Marju meni pukemaan, niin salaman nopeasti sängyn alle piiloon. Varokin tulemasta tänne :)