maanantai 27. joulukuuta 2010

Tapaninajelu...

Tänään käytiin Tapaninajelulla Sääksmäellä :) Veljeni-Jukan pojat Tuomas ja Juho kutsuivat meidät konserttiin, ja ilomielin vastasimme, että tottahan toki tulemme. Konsertissa kuultiin ihan perinteisiä joululauluja, mutta hiukan raskaampina sovituksina tosin.... tämä kuva kenraaliharjoituksista.





Itse konsertissa Juho basistina/kitaristina ja Tuomas rummuissa. Kahden miehen bändi! Kertakaikkiaan hieno konsertti!!! KIITOS, että saimme olla mukana!



Aamu taitaa alkaa lumitöillä :) Lunta on tullut viimeisen vuorokauden aikana vähintäänkin riittävästi! Ei siinä mitään, mieluumin lunta, kuin vettä, mutta tarviiko se kaikki lumi sataa tuulen kanssa yhtenä vuorokautena!

Jutut kuitenkin jatkuu, joten kannattaa kurkistella :)

lauantai 25. joulukuuta 2010

Jouluaatto - Osa 3

Kävimme vielä palatessamme viemässä Vaarini haudalle kynttilän Valkeakosken hautausmaalle. Lisäksi veimme pari kynttilää sekä Valkeakosken hautausmaalle, että Iittalan (Kalvolan) hautausmaalle muille haudattujen omaisten muistoksi.
****


Kun kotiinnuimme Sääksmäen reissulta, niin oli tontun käyneet meidänkin luona. Joona ensin vähän katseli omaa pakettiaan...






...ja sen jälkeen oli aukaisemisen vuoro. Tästä on videokin ihan viimeisenä.


Joonan paketista löytyi mm. herkkuluu ;P


Paketin Joona aukaisi huolellisesti, ettei vain mitään jää huomaamatta, jos jotakin on piilotettu paperien syövereihin :)


Allekirjoittaneelle oli tonttu tuonut tuomisiksi pefletin, sekä tervaisen saunasetin peseytymiseen. Illalla testattu, ei kuivata ihoa, kuten tavalliset pesuaineet. Kiitos, Rakkaani!!!



Toinen "tonttu" sai lahjaksi uuden laavalampun. Edellinen lopetti toimintansa noin kuukausi sitten...



Muitakin paketteja oli tontut tuoneet! KIITOS JOKAISELLE TONTULLE!!!

****
Lopuksi vielä videokuvaa Joonan paketin aukaisusta.




Jutut jatkuu Joulun jälkeenkin, joten kannattaa käydä "vieraisilla" =)

KIITOS JOKAISELLE IHANASTA JOULUSTA!!!

Jouluaatto - Osa 2

Kuvat meni hieman väärään aikajärjestykseen, mutta koska muutoin kaikki onnistui täydellisesti, niin en anna sen häiritä mielenrauhaani :) Ihan ensimmäiseksi pitäisi olla Iidan koskettava lauluesitys Joulupuu on rakennettu. Lauluesityksen aika koittaa myöhemmin tässä postauksesa...
*****
... aloitetaan kuitenkin Juhon taikuriesityksestä. Ensimmäinen esitys oli jäniksen vetäminen hatusta. Varoiteltiin kyllä Juhoa, ettei vain päästä sitä irti, koska kukaan ei halua sitä syliinsä :)





...Korvista vetäminen ei oikein onnistu...


... jänö on muutoinkin hieman vastahakoinen :)



Lopulta kuitenkin Juhon sinnikkyys palkitaan.



Seuraavaksi tuli numerotemppu, Elina avustajana.



Ensin Elina valitsi numerolapuista numeron, ja näytti sen yleisölle...



...sitten vain vastasi Juhon esittämiin kysymyksiin...



...Juho selvitti Elinan valitseman numeron aivan oikein! Hienoa, Juho!!



Taikuriesityksen jälkeen oli jälkiruoan vuoro. Seuraavat pari kuvaa ei juuri selityksiä kaipaile. Ilmeet kertoo sen, että ruoka oli maittavaa ja sitä oli riittävästi. Jälkiruoka kruunasi aterian!




Reetta, täytti lokakuussa 10-vuotta. Hilkka, Reettan isomummi 91-vuotta. Ikäeroa siis hieman yli 81-vuotta.




Tuomas ehti myös jutustella hiukan aikaa Isomummi-Hilkan kanssa. Samaan aikaan Samu aloitteli "suut makeaksi" -kierrosta :)



Iida ja Elina sekä heidän Isomummi-Hilkka...



Reetta - itse rauhallisuus, otti tilanteesta vaarin ja keskusteli muita mukavia isänsä kanssa, joskin tässä kuvassa isi keskittyy johonkin ihan muuhun :)



Meitä oli iso porukka koolla. KIITOS KAIKILLE!!! Ruoka vei kielen mennessään!






Viimeisenä Iidan koskettava esitys Joulupuu on rakennettu. Tämän videon piti olla tämän postauksen ensimmäisenä, mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan :)






...Tarina jatkuu, joten kannatta kurkistella... ;)

perjantai 24. joulukuuta 2010

Jouluaatto - Osa 1

Sääksmäelle saavuimme hyvissä ajoin ennen Jouluateriaa. Marju päätti vielä sohvalla istuessaan piirrellä jotakin hahmotelmia tuleviksi korteiksi (kenties ;) )




Kattaus oli UPEA!!! Kattauksesta enemmän kuvia hieman myöhemmin seuraavassa osioissa, kunhan "kaikki on paikoillaan". Juotiin ihanista enkelilaseista...




Joulukalana oli sekä loimulohta, että graavilohta.



Ihanaa, että saimme juhlia joulua 4 sukupolvea yhdessä. Joukkoomme saapui myös mummini, äitini äiti ja veljeni lapsien isomummi, Hilkka - 91 v.



Tämän joulupöydän nuorin ja vanhin yhteiskuvassa :)



Ennen ruokailua Tuomas kuvasi "eteisen", eli laskettavan kynttiläasetelmia. Kiitos Tuomas, myös muusta ISOSTA avusta!!!



Pikkuhiljaa väki alkaa kerääntyä ruokapöydän äärelle, Jouluateria on aivan kohta valmista.



Hetki, ennenkuin Tuomas aloittaa Jouluevankeliumin lukemisen, onnistun saamaan Reettan kameran linssini toiselle puolelle.



Tuomas lukee Jouluevankeliumin useamman vuoden tuomalla kokemuksella....



...ja muut kuuntelee tarkasti!



Evankeliumin jälkeen, ruokaa odotellessa Elina ja Reetta ehtivät vielä yhteiskuvaan. Täytyy myöntää, että tytöistä tunnistaa, että ovat sisaruksia :)


Ruoka maistuu...




Seuraavasta kuvasta olisin kiitollinen, jos Reetta tai Elina muistaisi, mitä ajatteli, kun otin kuvan :) Kummallakin sen verran arvoitukselliset ilmeet, että täytyy myöntää, että täällä aivot "sutii tyhjää" :)


Seuraava osa tuloillaan, joten kannattaa kurkistella...

torstai 23. joulukuuta 2010

Aatonaaton touhuja...


Pakkanen on ollut kireää koko päivän. Aamulla, kun ensimmäisen kerran katsoin, niin näytti -25,6, hetken päästä -27. Päivällä oli hieman lauhempaa, mutta nyt iltaa kohden on koko ajan vain kiristynyt tuo ilmantilanne.








Reaaliaikainen tilanne. Kuva otettu viisi minuuttia sitten...



Uunissa on onneksi kinkun lämpötila nousussa. Tosiasiassa otin kinkun minuutti sitten pois uunista, kun mittari hälyytteli, että alkaapi olla sopivasti lämmintä :)



Aatto on juhlista jaloin. Huomenna suuntaamme kohti Sääksmäkeä vanhempieni luokse Jouluaterialle. Takuulla siis päivitystä tulossa, joten kannattaa kurkistella :)

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Sunnuntai - kirkkopäivä

Tänään sunnuntaina meillä oli ohjelmassa mummini luona käynti. Hänen kanssaan käytiin myös Sääksmäen kirkossa kuuntelemassa päivän Jumalanpalvelus.




Jumalanpalveluksen jälkeen suuntasimme vanhempiemme luokse syömään aivan ihanan lounaan! KIITOS maittavasta lounaasta :)




Ruuan jälkeen nautimme päiväkahvit. Tarjolla oli jos vaikka monenmoista tarjottavaa ;P







Paluumatkalla, viedessämme mummiani kotiinsa, poikkesimme Valkeakosken hautausmaalla vaarini, Äitini Rakkaan Isän, sekä Mummini edesmenneen Puolison haudalla.




Kun veimme mummin kotin, saimme tietoon, että Kummitätini on tulossa käymään visiitillä, ennenkuin pohjanmaan juna lähtee kohti Kokkolaa. Jäimme hetkiseksi "passiin" ja pian sieltä tulikin Oku-kummini, miniänsä sekä lastenlastensa kanssa.



Hilkka-mummi sai tuliaiseksi Joulutähden.



Lapsilla leikit lähti heti käyntiin, vaikka totesivatkin yhteen ääneen: "Nämä ovat kyllä aika vanhoja! :)


Sääksmäelle mennessä poikkesimme vielä Koskikarassa pienellä visiitillä, entinen paperitehdas, en muista, mitä nyt tuottaa... tuotti aikamoiset savut / höyryt ympäristöönsä tuossa pakkassäässä.. pakkasta noin -17 astetta.




Jutut jatkuu, joten kannattaa kurkistella :)