lauantai 25. joulukuuta 2010

Jouluaatto - Osa 3

Kävimme vielä palatessamme viemässä Vaarini haudalle kynttilän Valkeakosken hautausmaalle. Lisäksi veimme pari kynttilää sekä Valkeakosken hautausmaalle, että Iittalan (Kalvolan) hautausmaalle muille haudattujen omaisten muistoksi.
****


Kun kotiinnuimme Sääksmäen reissulta, niin oli tontun käyneet meidänkin luona. Joona ensin vähän katseli omaa pakettiaan...






...ja sen jälkeen oli aukaisemisen vuoro. Tästä on videokin ihan viimeisenä.


Joonan paketista löytyi mm. herkkuluu ;P


Paketin Joona aukaisi huolellisesti, ettei vain mitään jää huomaamatta, jos jotakin on piilotettu paperien syövereihin :)


Allekirjoittaneelle oli tonttu tuonut tuomisiksi pefletin, sekä tervaisen saunasetin peseytymiseen. Illalla testattu, ei kuivata ihoa, kuten tavalliset pesuaineet. Kiitos, Rakkaani!!!



Toinen "tonttu" sai lahjaksi uuden laavalampun. Edellinen lopetti toimintansa noin kuukausi sitten...



Muitakin paketteja oli tontut tuoneet! KIITOS JOKAISELLE TONTULLE!!!

****
Lopuksi vielä videokuvaa Joonan paketin aukaisusta.




Jutut jatkuu Joulun jälkeenkin, joten kannattaa käydä "vieraisilla" =)

KIITOS JOKAISELLE IHANASTA JOULUSTA!!!

1 kommentti:

tuksu kirjoitti...

Lämpöiset kiitokset ja halaukset sinne! Iso kiitos myös avusta, sellaisesta konkreettisesta tekemisestä, joka auttoi minua valmistellessani tätä suuren Juhlan Ateriaa :) Marjulle vielä erityiskiitos leipomuksista. Se apu on mulle korvaamaton :)
Tapaamisiin, Tapanina :)
äiti-aa-noppi