torstai 31. joulukuuta 2009

Uuden vuoden aatto

Vuosi 2009 alkaa kallistumaan loppuaan kohden. Ensimmäinen kuva on otettu eiliseltä päivältä. Olen ollut viimeaikoina hetkittäin poissa kotoa, joten Joona on vahtinut tarkkaan, etten vain karkaa hänen tietämättään mihinkään! Eilenkin koko aamupäivän kulki perässäni, ja vahti tarkkaan. Kun lopulta huomasi, etten ole minnekään menossa, niin rauhoittui omalle paikalleen nukkumaan! Ei tainnut tietää edes tämän kuvan ottamisesta mitään ;)
Osaa kyllä olla ovela tuo koiruus!




Tänään kävin ostosreissulla Toijalassa. Imurin pussit olivat ihan loppu ja tokihan sitä aattoiltaa varten pitää myös ostaa jotain syötävää ja juotavaa.
Syötäväksi ostin ihan perinteisiä nakkeja ja juotavaksi tällaisen kuohuviinipullon. On jo jäähtymässä, että on h-hetkellä sopivan vilpoista.




Tästä näkee tarkemmin, minkä laadun roséviinistä oli kysymys. Kyseessä on siis kuohuva róse. Pitäisi ainakin olla vadelman makusta, joten myös paremmalle "puolikkaalle" luulisi maistuvan lasillinen.




Vaikka vuosi vaihtuu, niin jutut jatkuu. Kannattaa käydä kurkkimassa =)

tiistai 29. joulukuuta 2009

Tiistai-aamu, toimintaa riittää

Eilen sanoi entinen hella yhteistyösopimuksen irti - tai hella toimi, mutta uuni ei - Soittelin asiasta isännöitsijälle joka välitti tiedon kiinteistöhuoltoyritykselle. Eilen illalla klo 20.20 kävi huoltomies soittamassa ovikelloa ja kertoi, että aamulla klo 8 tulee uusi hella ja sähkömies asentamaan sen.
Aamusella klo 8.10 kantoivat uuden hellan keittiöön ja veivät samalla edellisen hyvin palvelleen pois. Sähkömies jäi vielä hetkeksi aikaa asentamaan uutta hellaa käyttökuntoon. Kaikenkaikkiaan koko operaatiossa kului aikaa vain 35 minuuttia! Nopeaa toimintaa, väittäkööt muut mitä tahansa.
Juuri äskettäin laitoin uuniin suojarasvan "poisto-ohjelman", eli käyttöönotto lämmityksen päälle. Levyt lämmitin jo aiemmin.


Täällä tohinat jatkuu, kuten myös jutut. Kannattaa kurkistella aina välillä =)

lauantai 26. joulukuuta 2009

Tapaninajelu

Joulusauna jäi taloyhtiön saunaremontin takia väliin, mutta ei hätää, tänään päästiin käymään Sääksmäellä saunassa. Kiitos Isi - Appi - Ahti ja Äiti -aa-noppi- tuksu! Saunassa oli aivan ihanat löylyt ja kun ei ole marraskuun puolivälin jälkeen saunassa käynyt kuin kerran, niin kyllä löylyt maistui todella hyvälle =)
Aamusella, kun olimme lähdössä, niin Joona ei ensin aavistanut yhtään mitään. Siinä vaiheessa, kun makuuhuoneen ovi laitettiin kiinni ja otettiin kuonokoppa esille, niin vasta huomasi - mistä on kyse. Ilme kertoo kaiken " Että vielä kehtaatkin ottaa kuvan, kun ensin laitoit tuon inhottavan kuonokopan!"
Kyllä meinaan osaa koira(KIN) olla VIISAS!



Saunan jälkeen, kun olimme syöneet ihanan lounaan otimme kaikessa rauhassa oikein kunnon päikkärit. Päikkärien jälkeen veimme ensin Marjun lenkittämään Joonaa ja sen jälkeen suuntasimme Isi-Ahti-vaarin kanssa kohti Tamperetta ja Tammenlehväkotia, jossa Iso-Vaari Antero asuu tällä hetkellä. Keli oli todellakin vaihteleva, välillä satoi lunta oikein todella paljon, välillä oli täysin selkeää. Liikennettä Helsingin suuntaan oli paljon.





Tammenlehväkodissa oli Isovanhempia kohdeltu todella kunnioittavasti - sanoisin kuin "kultakäsinein"! Heillä on todella pitkä liitto takana ja Joulu on varsinkin sitä aikaa, että yhdessäolo on todella tärkeää! On hienoa, että olivat saaneet olla yhdessä, puhua ilman minkäänlaista kiirettä kaikessa rauhassa toisilleen ja pitää toisiansa kädestä kiinni.



Tämän hetken muistan varmasti ikuisesti! Todella ihana hetki. Yksi kuva kertoo enemmän, kuin 1000 sanaa!




Huomenna uudet jutut (ja uudet kujeet ;) ) Joten kannattaa kurkkia.


perjantai 25. joulukuuta 2009

Joulupäivän kuulumisia...

Joulupäivän tunnelmia Iittalasta. Joonalle oli eilen pitkä ja rasittava päivä olla yksistään kotosalla. Tänään on onneksi tilanne toinen. Kaikki on kotosalla ja vahdilla on lupa ottaa rennosti sohvalla ja vahtia, ettei vain kukaan "karkaa" minnekään!




Ostin Marjulle - Rakkaalleni - hopeiset korvikset, joihin on "upotettu" topaasi. Juuri Marjun väriset ja mieluisat! Mukavaa, että minäkin onnistun ainakin joskus lahjahankinnoissa.




Ennen lounastamme Joona pitää huolen siitä, että otetaan rennosti! Voi kun itse omaisi myös tuollaisen asenteen, että tassut vain taivasta kohti ja unta naamariin. Elämä olisi todella helppoa!




Ottakaa oppia tästä nelijalkaisesta!





Jutut ja "kujeet " jatkuu, joten kannattaa käydä kurkkailemassa... ;)

torstai 24. joulukuuta 2009

Jouluaatto!

Kuten sanonta kertoo - kuvat kertoo enemmän kuin 1000 sanaa. Joona aavisti aamusella, että ollaan yhdessä lähdössä reissuun tänään. Ilme sen mukaan, juuri ennen "ylimääräisiin" extranaisiin lähtöä.


Kiitos ihanasta kukkivasta amarylliksestä Sääksmäelle. Äitini osaa yllättää - iloisesti =)




Myös Joulua vietettiin vanhempieni luona. Kiitos ihanasta Joulupöydästä! Ruokaa oli enemmän, kuin jaksoi syödä! Tässä vaiheessa ruokailu vasta suunnitelmissa ja Jouluevankeliumia haetaan...



Jouluevankeliumi löytyi. Tuomas luki sen erittäin hyvin ja koskettavasti!



Reettalla ja Anjalla jokin ihan "oma juttu" meneillään :)





Tyttöjen "omat jutut" vain jatkuu. Niin sitä pitää =)





Reetta näyttää esimerkkiä, miten Joulupöydässä syödään. Kyllä meinaan mahtui tuohon tyttöön uskomaton määrä ruokaa! Itse olisin varmasti jo ties missä sillä ruokamäärällä :)



Ruokaa kyllä upposi myös muulle sakille. Pöydässä meitä oli 14 henkeä kaikenkaikkiaan.








Ruoan jälkeen Iidalla ja Tuomaksella oli jokin ihan "salainen" juttu, jonka Ida halusi käydä kuiskaamassa Tuomaksen korvaan.






Ruoan jälkeen myös Reetta malttoi rauhoittua hetkeksi setänsä syliin kuuntelemaan aikuisten juttuja...










Jukalla ja Virpillä ihan "omat jutut" =)









Pukkia odotellessa nuoriso osasi ottaa rennosti. Tuosta voisi ottaa mallia - itse kukin!











Iida ja tuksu-Mummi. Joulupukin tulo jännittää varmasti kumpaakin!









Tuomas onnistui tallentamaan omalle kameralleen allekirjoittaneen samaan aikaan, kun otin hänestä kuvaa. "senkin paparazzi" =)








Vihdosta viimein odotus palkittiin ja Joulun suuri mies, Joulupukki saapui taloon.











Kun hän istahti ensin tuolille ja...








....luki kirjaansa, jossa on merkintöjä jokaisesta useamman vuoden ajalta... oli aika avata lahjasäkki. Kilteille (lapsille ja aikuisille) oli siellä vaikka ja mitä :)











Lopuksi koko "tonttujoukko'" ehti myös poseerata Joulupukin kanssa samassa kuvassa!






Lähtiessämme nappasin vielä hienon kuvan Sääksmäen hautausmaasta. Kyllä on meinaan kaunista näin Jouluaattona! Aatto oli mitä ihanin. KIITOS siitä Sääksmäelle!!!








Ihan lopuksi video, jossa Iida laulaa ihanasti joululaulun. Kuva on ensin hieman "vinossa", mutta suoristuu kyllä ajan myötä =) Ääni kuuluu kyllä koko ajan moitteettomasti, joten ei kannata "ujostella" tämän videon katsomista =)


Jutut jatkuu, joten kannattaa kurkkia ... ;)

tiistai 22. joulukuuta 2009

Joonan saavutuksia :)

Olin tänä aamuna lähdössä käymään pakollisella reissulla kaupungissa - viimeistä kertaa ennen Joulua. Syynä oli lääkärikäynti, sekä viimeiset täydennykset ruokakaupan puolelta.
Joona - viisaana, vain sanoja vaille - koiruutena aavisti aamulla, että isäntä on taas lähdössä reissuun. Koirahan ei ymmärrä ajankulua, ihan sama, onko poissa minuutin tai päivän, koiralle aika on yhtä pitkä. Hyvin selvän mielenilmauksen Joona ilmaisi =)


Onneksi tie koiran (kuten myös vaimoni) sydämeen käy rakkauden ja rapsutusten kautta (kuten myös hyvän ruoan!) Aikansa hellyyttä ja ylimääräistä huomiota saatuaan Joona selvästi leppyi. Mikä ihana ilme!



Täällä jutut (ja touhut) jatkuu, joten kannattaa kurkkia...

maanantai 21. joulukuuta 2009

Joulun odotusta...

Arki on pikkuhiljaa palaillut lomasen jälkeen. Viime yön aikana oli tullut mukavasti lunta. Marju lähti käyttämään Joonaa aamusella lenkillä, kun minulla oli lääkärikäynti keskussairaalassa. Kovasti on uusia tuoksuja.


Myös uusi lumi saa Joonan touhun valtaan =) Kuinkas sitä sanotaankaan... hullulla halvat huvit, mutta idiootilla ilmaiset, heh...




Iltaisella ehdin matkaan mukaan. Marju nappasi kuvan, ja Joonalla "jälleen" jotain ihan muuta mielessä, kuin poseerata kameralle. On hyvä, että on ainakin yksi fiksu tässä huushollissa.



Jutut jatkuu, joten...


lauantai 19. joulukuuta 2009

Tukholman reissu

Kävimme Marjun kanssa pienellä lomasella päivä Tukholmassa -risteilyllä. Joona ilmaisi hyvin selvästi mielipiteensä reissuumme juuri ennen lähtöä. Vielä uskaltavatkin lähteä! Lupasimme Joonalle, ettei tarvitse pitkään olla yksistään, vaari tulee aivan kohta ja käyttää sitten iltanaiset sekä on muutoinkin seurana, kun olemme poissa.








Katajanokalla yllätin Marjun. Hyvin keskittynyt ilme ;)








Laivan hytti oli todella tasokas. Taidamme ottaa vastaavan hytin myös jatkossa. Kyseinen hytti oli ns. iso sisähytti. Hytissä oli tv, sekä ilmatilaa reilusti. Mahtui jopa kävelemään muutoin kuin takaperin...



Tukholmaan saavuttuamme mentiin ensin paikallisbussilla keskusliikenne asemalle, ns. "matkakeskukseen". Sieltä lähtee sekä rautatieliikenne, että bussiliikenne ympäri ruotsia sekä myös mm. Norjaan. Tunnelbana:lla eli metrolla mentiin wanhaan kaupunkiin, gamla stad. Näin ihan sen vuoksi, että Tukholmassa ilma ei ollut ihan kävelijöille suosiollinen. Skanssenilta olisi ollut ihan kävelymatka, mutta ihan mahdoton talvimyräkkä oli päällä, niin ei hirmuisesti huvittanut kävellä.




Wanhassa kaupungissa piipahdimme ihanaan pieneen kahvilaan. Tukholmassa koululaisilla oli näin joulunalla joulukirkkokäyntejä, ja wanhan kaupungin joulutori veti myös koululuokkia luoksensa. Viereisessä pöydässä istui 3 noin 5-6 luokkalaista nuorta neitiä. Nätisti kysyin, että voisiko joku heistä ottaa meistä kuvan ja heti tuli hymyssä suin vastaus, että tottahan toki. Kiitin tyttöjä niin kauniisti, kuin osasin.




Samaisessa kahvilassa oli myös tämä aivan ihana kynttilä! Todella korkea ja näyttävän näköinen.







... ja lunta tuli oikein taivaan täydeltä! Tämä kuva on wanhasta kaupungista otettu. Kahlasimme yli nilkkoja myöden lumessa. Tukholmassa oli enemmän lunta, kuin täälä kotoisessa Suomessa.







Lumimyräkkää vielä laivalta käsin.



























Lähestyessämme Helsinkiä, alkoi aurinko nousta. Kyllä auringonnousu on merellä kaunis näky, varsinkin näin talviaamuina, kun pakkasta on reilusti ja ilma on selkeä.


















Katajanokkaa lähestyessämme nousi todella sakea pakkassumu. Lämmin meri, sekä maalta puhaltava tuuli aiheutti sen. Hieno maisema, eikä kuvat juuri sen kummempia selityksiä kaipaile.



















Kapteeni ilmoitti juuri ennen tämän kuvan ottamista, että Helsingissä on pakkasta -17 astetta. Maisema todella hieno!







Isi - vaari, oli Iidan kanssa meitä vastassa Hämeenlinnan matkahuollossa. Kävimme vielä viimeiset jouluostokset tekemässä Prismassa ja sen jälkeen nokka kohti Iittalaa. Iida nukahti kauppareissun jälkeen. Kiitos turvallisesta kyydistä sekä Joonan hoidosta Isi-Waarille!





Jutut jatkuu, joten kurki tutkalle =)