maanantai 1. kesäkuuta 2009

Helteinen Helluntai

Eilen, Helluntaina oli todella helteinen päivä, ainakin täällä Kanta-Hämeessä. Kuvan otin iltapäivällä, kun ei enään mittariin paista aurinko. Lämpöä riittää niin ulkona, kuin sisälläkin. Myös tänään on ollut lämmin, muttei ihan niin lämmin ulkona (hellelukemissa kuitenkin). Ylempi numero on ulkolämpötila ja alempi sisälämpötila.

Tämän kuvan Marju otti iltalenkillä ollessamme, parin minuutin kävelymatkan päässä kotoa. Omenapuut täydessä kukassa, ja todella nätin näköisiä.

Joonalla vauhtia riitti - helteestä huolimatta - vaikka muille jakaa. En sitten tiedä, johtuiko "virtapiikki" "tyttökavereiden" jättämistä viesteistä, vai menikö pieni pää muutoin vain helteestä sekasin.

Tottakai Joonalla piti vastavuoroisesti jättää "tyttökavereille" omat viestit.



Kohta lenkin ja iltaruoan jälkeen ihmeteltiin, mihin Joona on kadonnut, kun ei missään näy. Asiaa hivenen aikaa tutkittuamme löysimme myös siihen syyn. Taisi vauhdikas lenkki ja helle tehdä tehtävänsä. Nukkui samassa paikassa (toki vain viltin päällä) klo 5 kun kävin ensimmäistä kertaa tälle aamulle ylhäällä.


Jutut jatkuu, joten käy kurkkimassa...









Ei kommentteja: