torstai 27. toukokuuta 2010

Torstain tohinoita sekä kesäkukkaostoksia...

Tänään oli "kaupunkipäivä" ohjelmassa. Käytiin ostamassa parvekkeelle kesäkukat, jääkaappiin ruokatäydennystä, yms... josta seuraavassa lisää.
Hämeenlinnan Multasormessa kesäkukkaostoksilla ollessa naurettiin itsemme kippuraan... emme olleet tienneetkään, että tupakka on "koristekasvi". Itse pitäisin sitä ympäristömyrkkynä!




Alku"taipaleen" kuvaotos kärryistä. Tuo violetti orvokki vaihtui lopulta valkoiseksi, lisäksi muitakin kukkia lähti mukaamme, niistä myös myöhemmin lisää. Nuo orvokit olivat muuten tarjouksessa, maksoivat "peräti" 50 senttiä kappaleelta.




Lisäksi mukaamme "tarttui" Daalia, joka sekään ei ollut hinnalla pilattu... 3,50 euroa.




Seuraavat kuvat on otettu parvekkeelta kotosalta. Siinä näkyy melkein "koko saalis", kuten kuvasta näkyy, niin mukaan tarttui myös säkillinen kesäkukkamultaa... sekä Äidin ostama kukka, jolle ei kuollaksemmekaan muisteta nimeä. Voisitko kertoa sen, kunhan luet tätä? Ja muilta lukijoilta pyydämme anteeksi harvapäisyyttämme!



Tästä otoksesta näkee muut kukkaostokset...





Multasormesta lähdettyä kävimme myös SäästöKareilla, jossa oli aivan ihana Äidin värinen kannu. En muista, tarttuiko mukaan, sillä ei ole mitään merkitystä.




Luokkaretkeläisiä oli kaupungissa paljon. Kävimme jättämässä asuntohakemuksen Hämeenlinnan Asunnot OY:lle. Nykyään asumme kerrostalossa ja minulle, selkävaivaiselle portaiden kiipeäminen on todellista tuskaa. Jätimme hakemuksen rivitaloasuntoon, toivomuksena 2-3 h+k, mahdollisesti myöskin oma sauna.
Aamusella reissuun lähtiessämme emme vielä tienneet tuosta reissusta mitään, joten emme myöskään osanneet ottaa tarvittavia liitteitä mukaan...







...siispä lähetimme liitteet postissa. Lisäksi kirjoitin liitteiden saatteksi pienen kirjelmän, jossa vielä tarkensin hakemukseen asunnon vaihdon perusteita.







Kun olin saanut kirjelmän valmiiksi, niin kävin viemässä sen postin kuljetettavaksi. Pitäisi hyvällä tuurilla olla perillä huomenna, kuitenkin viimeistään maanantaina. Lupasivat soitella, kunhan saavat liitteet ja katsottua, että löytyykö asuntoa.






Kun "virallinen" osuus asioista oli hoidettu, niin kävin paikallisessa Tuulan Pub: ssa ottamassa yhden A-luokan oluen.
Iloinen, ystävällinen ja palveleva henkilökunta huolehti pyynnöstäni siitä, että myös itse pääsin kuvaan...







... joten tässä sitten sillä "ansaitulla" olusella seuranani päivän Iltalehti.




Pitkä päivä pulkassa... huomenna uudet jutut...

2 kommenttia:

Ahti kirjoitti...

Kiitos!
Vihdoinkin pääsen nukkumaan!
Iskä

tuksu kirjoitti...

Timattikukka, oli "sen" kukan nimi..
Kiva kertomus.
äiti