maanantai 5. lokakuuta 2009

Elämä osaa yllättää - toisinaan myös iloisesti :)

Kuvaa klikkamalla saat sen isommaksi. Tietoturvallisuuden vuoksi poistin sukunimeni, sekä osoitetiedot.
Elämä osaa välillä todellakin yllättää myös iloisesti. Vaimoni vanhemmat piipahtivat, kun sattuivat ohitsemme kulkemaan tiistaina 22.9. Toivat Marjulle tuliaisiksi suklaalevyn. Marju illalla avasi levyn, mutta totesi pian, että jokin kummallinen sivumaku on siinä suklaassa. Annettiin sen olla yön yli keittiössä ja seuraavana aamuna Marju maistoi uudelleen. Sivumaku oli yhä edelleen voimakas, eikä sen suklaalevyn syönnistä tullut yhtään mitään. Pakkauksen ehdimme heittää pois jo edellisenä iltana, joskin Marju katsoi, että parasta ennen- päiväys on vuonna 2010, eli millään tavalla ei pitäisi olla vanhentuneesta tuotteesta kyse.
Soitin asiasta Fazer makeisten kuluttajapalveluun, josta ystävällisesti neuvottiin palauttamaan suklaa asiakaspalautuksena tuotevalvontaan (tai vastaavaan). Tein työtä käskettyä ja 24.9. laitoimme kirjeen postiin. Tänään posti toi ison kirjeen Fazer:ilta jossa oli laaduntarkkailun vastaus reklamaatiooni. Kuten skannauksesta näkee, syynä on ollut lämpövaurio jossakin kuljetusketjun osassa. Pahoittelivat aiheutunutta harmia, korvaukseksi kirjeessä oli 3 erilaista suklaalevyä.
Koskaan aiemmin ei ole Fazerin tuotteista ollut minulla mitään moittimista. Enkä kyllä menettänyt firmaan luottamusta tälläkään kerralla. Palautteemme käsiteltiin erittäin nopeasti, sekä ylimääräinen lisätyö sekä mieliharmi hyvitettiin mielestäni ihan asianmukaisesti. Kannattaa olla vastaavissa tilanteissa aina yhteydessä suoraan valmistajaan, eikä jälleenmyyjään (toki tällä kertaa emme edes tienneet, mistä levy oltiin ostettu). Valmistajalle on kuitenkin erittäin tärkeää, että asiakkaat ovat ja pysyvät tyytyväisenä! Hyvitys on huomattavasti reilumpi, kuin jälleenmyyjän kautta tehtävästä reklamaatiosta.




Muutoin tänne ei sen ihmeellisempiä kuulu. Aamulenkillä tuli tuossa aamusella Marjun ja Joonan kanssa käytyä. Aamulenkiltä tullessa oli rappukäytävän seinässä yllätys, mutta siitä myöhemmin kuvamateriaalia, kunhan kameran akku on latautunut, että pystyy siirtämään kuvat koneelle. Apteekin kautta pitänee vielä iltamassa käydä myös kävelemässä, niin ei tropit pääse loppumaan kesken.
Jutut jatkuu, joten... ;)

3 kommenttia:

Tuulikki P kirjoitti...

Tervehdys teille Jussi&Marju, täältäkin Pudasjärveltä! Tänään täällä vasta maisemat valkeiksi muuttuivat, vaikka sekä Oulussa että Taivalkoskella on lumia jo aiemmin nähty. Me oltiin kanteleporukan kanssa Honkakodilla soittelemassa (vanhusten asumispalveluyksikkö). Mukavata syksyn jatkoa! toivoopi Tuulikkimummeli

tuksu kirjoitti...

IHANA kuva tuolla bloginne yläosassa. Todella ihana kynttilä.
Sopii tähän harmaaseen lokakuun alkuun.
äite-aa-noppi

Jussi ja Marju kirjoitti...

Kiitokset Tuulikki sinulle vierailustasi! Kiva, että olet löytänyt myös meidät täältä internetin maailmasta. Olisi kiva pitkästä aikaa nähdä myös ihan "livenä". Jos ja kun jossain vaiheessa satut käymään lähistöllä, niin täytyy sopia tärskyt johonkin, esimerkiksi Sääksmäellä käydessäsi voidaan törmäillä, koska matkaa meille on vain 17km, joten helppoa järjestää, että päästään samaan aikaan piipahtaan "vieraisilla".

Mukavaa syksynjatkoa Sinulle! Toivottelee Jussi ja Marju, sekä Joona -koiruus