maanantai 22. elokuuta 2011

Työkokeiluun...


Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta tuli tekemästäni valituksesta hylkäävä päätös, joten eläkettä ei ainakaan vielä tässä vaiheessa minulle myönnetä.
********
Työvoimatoimisto oli sitä mieltä, että tässä tilanteessa ainoa oikea vaihtoehto on työKOKEILU, jonka pystyy terveydellisistä syistä keskeyttämään, ilman karenssin pelkoa, tosin kuin työelämävalmennuksen tai työharjoittelun.
********
Siispä piti etsiä sopiva työkokeilupaikka, joka sitten löytyikin kanta-kaupungin alueelta.
Perjantai-aamuna, kun heräsin, ennen ensimmäistä tapaamista tulevan esimieheni kanssa, niin Joona otti todella rennosti sohvalla :)




Lähdin liikenteeseen hyvissä ajoin, ilma oli yön jälkeen vilponen, mutta aurinkoinen ja kaunis. Rankkasateet olivat tehneet rumaa jälkeä Hätilän alueen pienille hiekkakujille...



Tuohon kun pieni lapsi tai vaikka aikuinenkin pyörällä hurauttaa alamäkeen, niin syntyy rumaa jälkeä!



Hauskoja nimiä pienillä kujilla ja poluilla :)



Tänä aamuna lähdin asioikseni käymään kaupungissa, että saan matkahuollosta ostettua lipun kulkemistani varten. VR olisi veloittanut 44 matkan sarjalipusta 132 euroa, mutta matkahuollon 30 päivän seutulippu, joka kattaa myös muita lähikuntia, maksoi vain 74 euroa. Kertalippu tulee halvemmaksi VR:llä, mutta jatkuva kulkeminen halvemmaksi linja-autolla. Kertalippu Iittala-Hämeenlinna 5,70 euroa ja kantakaupungin sisäisen liikenteen lippu 3,10 euroa.
********
Pysäkille mennessä joku Mercedes -mies oli tipauttanu lakkinsa ;)



30 -päivän lippu hankittua (suttasin tuon lipun sarjanumeron tuosta yli), seuraavan kerran lataan sen viimeistään 22.9. aamusella linja-autossa, kun lähden kaupunkia kohden.
********
Aika näyttää, miten selkä kestää tuota työtä. Menen siis työkokeiluun, kouluohjaajan (koulunkäyntiavustan) tehtäviin ja lähinnä 1-2. luokkaisten tunneille, joten kumartelua yms. tulee paljon. Jos selkä ei kestä, niin siinä vaiheessa vihellä pelin poikki ja työkykyselvitykset saa alkaa alusta.



Keskiviikko-aamuna suuntana on tämä kyseinen koulu. Iso koulu, reilut 350 oppilasta alakoulun puolella ja yläkoulun puolella saman verran lisää. Toimivat kahdessa eri rakennuksessa, mutta hallinnollisesti ovat ihan samaa koulua.


Hiukan jännittynein ja odottavin mielin tulevaan viikkoon, saapas nähdä, mitä tuleman pitää. Aika sen näyttää.
********
Kamera kuitenkin mukana aina kulkiessa, joten kannattaa kurkistella :) Esimerkiksi huomenna on tiedossa ihan asiointi ja kauppareissu kaupunkiin, joten sieltäkin saattapi hyvin tulla kuvatuksia tännekin.

2 kommenttia:

tuksu kirjoitti...

"Aika sen näyttää", sano Alhontaustan Kalle! Muistat vain, että PAKKO ei ole jaksaa/kyetä, jos ei pärjää, sitten ei!
terveys on tärkeintä!
Tsemppiä! äiti

Ahti kirjoitti...

Kiva ja "informatiivinen" juttu!
Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä sieltä kauppareissulta kassista löytyy?
Tsemppiä!
Iskä