torstai 17. huhtikuuta 2008

Torstai - Osa 1

Eilen vietti 4-jalkainen hurmurimme 8-vuotis synttäreitään. Joonatan, kutsumanimeltään Joona ensimmäisessä kuvassa "odotuksen sekaisin tuntein" miettii, mitä emäntä on yllätykseksi keksinytkään. Huomioitta ei voi jättää tuota hymyä =)
Ihan ensimmäiseksi Marju antoi meidän eilisen päivän pitsan paistovuoan, jossa oli hiven jotain rääppeitä, ainakin tuoksuja jäljellä ;)

Makosta, ainakin Joonan mielestä

Seuraavan yllätyksen viritti isäntä. Eilen tyhjensimme kauraryynipaketin eri rasiaan, joten tyhjä pahvipaketti on oivallinen piilo namusille. Aika kuluu hyvin, sekä aivot saa vähän mietittävää, miten ne namut sieltä saa pois. Samalla saa repiä, luvan kanssa, niin paljon, kuin vain haluaa.

Halutessaan voi vaikka työntää pienen "kärsänsä" sekaan.

Ihan lopuksi Marju - emäntä antoi tottakai vielä oman hammasharjan järsittäväksi, että purukalusto säilyy "iskukunnossa".

Ei kommentteja: