lauantai 19. marraskuuta 2011

Pitkästä aikaa...

Päivitystä tulee syyslomasta lähtien, joka oli jo muutama viikko sitten... nuorisolla todennäköisesti ajanpuute iskeny syyslomalla, kun on pitänyt sotkea tienviittoja...




...syyslomalla piipahdin myös Karjalohjalla. Ossin ystävällä on mökki Sammatissa. Saimme kutsun saunaan, joten tietysti vastasimme kutsuun myöntävästi. Hienolla paikalla, pienen järven rannalla aivan ihana mökki. Saunassa tarkeni hyvin, mutta myöhäisestä syksystä johtuen en käynyt enään uimassa.




Ainoa "tiukka paikka" oli poislähtiessä, vaikka rinne ruohikkoinen, niin ei meinattu päästä lähtemään mitenkään. Maa savinen, joten pitkien sateiden jälkeen maa oli todella liukas! Reilun puolentunnin uurastuksen tuloksena saatiin auto liikkeelle ja päästiin mäki ylös.



Marju kokeili ihan uutta. Hankittiin sinelli.fi:stä kutistemuovia sekä magneetteja. Tässä vaiheessa vielä maalausvaihe menossa. A4-kokoisesta tulee sopivan kokoinen jääkaappimagneetti. Muovi kutistuu 175-asteisessa uunissa noin 1/6 osaan alkuperäisestä.



Kutistuessaan myös värit voimistuvat ja pienet epätasaisuudet tasottuu... magneetti vain kuumaliiman avulla toiselle puolelle kiinni ja ihania jääkaappimagneetteja syntyy...



Tuoreimmat kuvat ovatkin sitten kuluneelta viikolta. Marjua on pitkään vaivanneet kivuliaat ja suurentuneet kilpirauhaset. Kävi syksyllä lääkärissä ja ohutneulanäytekin otettiin. Näyte oli jollainlailla epäselvä, joten lääkäri päätti, että leikkaushoito on ainoa oikea. Tiistai-aamuna noin klo 7 osastolla 4A oli hymyileväinen potilas... :)




...kuva samasta potilaasta noin klo 14.15. Marju oli vain hetkeä aiemmin tuotu heräämöstä osastolle. Siitä huolimatta virkeä ja hyväntuulinen. Kumpikin kilpirauhanen poistettiin leikkauksessa.





Haava on pitkä, mutta todella siisti. Tikit ovat itsestään sulavia, joten tikkien poistoa ei tarvitse.


...täällä tohina jatkuu... tällä hetkellä kauraleipätaikinan juuri möhimässä, joten kohta pääsee leipomaan, sitä ennen kuitenkin tiedossa aamulenkki koiruuden kanssa :)

lauantai 8. lokakuuta 2011

Puhelimet uusiksi...

Puhelimet meni meidän perheessä uusiksi kokonaan... Isännälle Nokian N8





...ja emännälle Nokialainen myös, mallina C6-01



Allekirjoittaneella työkokeilu jatkuu, joten sen ihmeellisempiä kuulumisia ei ole. Kuitenkin syksy jatkuuu, joten kannattaa kurkistella... ;)

perjantai 26. elokuuta 2011

Ensimmäiset työaamut

Keskiviikkoaamuna alkoi työkokeilu. Kovin oli sumuinen sää ensimmäisenä aamuna.




Toisenakin aamuna sää oli sumuinen, mutta aurinko alkoi paistamaan jo ennen kaupunkia. Välillä oli todella tiheä sumu, ettei juuri eteensä nähnyt, välillä sumua ei ollut ollenkaan. Hauskoja nämä syyssäät. Pysäkin, jolta bussiin nousin, ympyröin tuohon kuvaan, sitä ei juuri erottanut tien toiselta puolelta.


Tänään "harjoitukset" jatkuu. Sen jälkeen viikonloppu ja ensiviikolla sitten ensimmäinen kokonainen viikko. Oli tämä aloitusviikko ns. "pehmeä laskeutuminen" vain 3 työpäivää ;)
********
...jutut jatkuu...

tiistai 23. elokuuta 2011

Hämeenlinnassa...

Tänään oli yhteisen kaupunkireissun aika, ennenkuin alan huomisesta alkaen kulkeen päivittäin yksin tuota väliä. Ensin käytiin ihan keskikaupungilla hiukan asioilla, ja sen jälkeen Tiiriöön.

********
Ensimmäiseksi käytiin Hirvoxilta ostamassa silitysrauta, josta kuva myöhemmin tässä postauksessa. Seuraavaksi käveltiin Multasormeen... (myöhemmin siitäkin) ja lopuksi Prismaan. Prismassa vierähtikin mukavasti tovonen, taidettiin olla toista tuntia, ensin nautittiin teekupilliset Pressossa, jonka jälkeen jaksettiin hyvin kierrellä tekemässä ostokset. Harvoin, kun Prismassa autottomana käy, niin tuli ostettua sitten kerralla enemmän. Tässä odoteltiin jo kyytiä kotia kohti.




Multasormesta tarttui mukaan ihana kynttilälyhty takapihalle. Hintakin oli edullinen (5,95e)



Hirvoxilta ostettiin silitysrauta. Myyjä ei tahtonut löytää tuolle millään hintaa, mutta vieressä oli lappu, Braun SI 2040 silitysrauta 39e. Koneelta ei tuota löytänyt millään, ja silitysraudassa oli tyyppimerkintä 3670, joten kyseessä vielä hieman parempi malli. Kun ei muuta hintaa löytynyt, eikä laatikkossa olevaa rautaa, niin myi tuon näytekappaleen hintaan 39,-. Todellisuudessa epäilen, että tuo ns. parempi malli on ehkies tuotakin kalliimpi, joten meillä oli oikein hyvä ostosreissu tällä kertaa :) Värikin oli ihan oikea ;)


Huomenna alkaa sitten arkinen aherrus. Linja-autolle pitää lähteä kävelemään jo ennen aamukuutta, koska ei aja tuo ensimmäinen auto tästä lähipysäkin ohi ollenkaan. Ehkä torstaina lähden jo sitten siihen seuraavaan autoon, joka menee hieman lähempää, ettei tarvi niin aikaisin lähteä liikenteeseen.
********
...jutut jatkuu...

maanantai 22. elokuuta 2011

Työkokeiluun...


Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta tuli tekemästäni valituksesta hylkäävä päätös, joten eläkettä ei ainakaan vielä tässä vaiheessa minulle myönnetä.
********
Työvoimatoimisto oli sitä mieltä, että tässä tilanteessa ainoa oikea vaihtoehto on työKOKEILU, jonka pystyy terveydellisistä syistä keskeyttämään, ilman karenssin pelkoa, tosin kuin työelämävalmennuksen tai työharjoittelun.
********
Siispä piti etsiä sopiva työkokeilupaikka, joka sitten löytyikin kanta-kaupungin alueelta.
Perjantai-aamuna, kun heräsin, ennen ensimmäistä tapaamista tulevan esimieheni kanssa, niin Joona otti todella rennosti sohvalla :)




Lähdin liikenteeseen hyvissä ajoin, ilma oli yön jälkeen vilponen, mutta aurinkoinen ja kaunis. Rankkasateet olivat tehneet rumaa jälkeä Hätilän alueen pienille hiekkakujille...



Tuohon kun pieni lapsi tai vaikka aikuinenkin pyörällä hurauttaa alamäkeen, niin syntyy rumaa jälkeä!



Hauskoja nimiä pienillä kujilla ja poluilla :)



Tänä aamuna lähdin asioikseni käymään kaupungissa, että saan matkahuollosta ostettua lipun kulkemistani varten. VR olisi veloittanut 44 matkan sarjalipusta 132 euroa, mutta matkahuollon 30 päivän seutulippu, joka kattaa myös muita lähikuntia, maksoi vain 74 euroa. Kertalippu tulee halvemmaksi VR:llä, mutta jatkuva kulkeminen halvemmaksi linja-autolla. Kertalippu Iittala-Hämeenlinna 5,70 euroa ja kantakaupungin sisäisen liikenteen lippu 3,10 euroa.
********
Pysäkille mennessä joku Mercedes -mies oli tipauttanu lakkinsa ;)



30 -päivän lippu hankittua (suttasin tuon lipun sarjanumeron tuosta yli), seuraavan kerran lataan sen viimeistään 22.9. aamusella linja-autossa, kun lähden kaupunkia kohden.
********
Aika näyttää, miten selkä kestää tuota työtä. Menen siis työkokeiluun, kouluohjaajan (koulunkäyntiavustan) tehtäviin ja lähinnä 1-2. luokkaisten tunneille, joten kumartelua yms. tulee paljon. Jos selkä ei kestä, niin siinä vaiheessa vihellä pelin poikki ja työkykyselvitykset saa alkaa alusta.



Keskiviikko-aamuna suuntana on tämä kyseinen koulu. Iso koulu, reilut 350 oppilasta alakoulun puolella ja yläkoulun puolella saman verran lisää. Toimivat kahdessa eri rakennuksessa, mutta hallinnollisesti ovat ihan samaa koulua.


Hiukan jännittynein ja odottavin mielin tulevaan viikkoon, saapas nähdä, mitä tuleman pitää. Aika sen näyttää.
********
Kamera kuitenkin mukana aina kulkiessa, joten kannattaa kurkistella :) Esimerkiksi huomenna on tiedossa ihan asiointi ja kauppareissu kaupunkiin, joten sieltäkin saattapi hyvin tulla kuvatuksia tännekin.

torstai 4. elokuuta 2011

Toijalan reissu...

Toijalan asemalla oli joku "citykani" liftaamassa pendoliinoon, mutta ainakaan sillä välin, kun me odottelimme junaa, ei onnistunut yrityksessään...








...joku "sulho" oli unohtanut, ehkä tärkeimmän muistilappunsa, junan seinälle =)



Kotiin tultua huomattiin, että vaalea leipä on lopussa. Siispä tein juuren, ja muutaman tunnin päästä sitten siitä kauraleipää. Vielä ei ole ehditty maistella, mutta, vielä ehtii ;)




*********
...jutut jatkuu, joten kannattaa kurkistella :)

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Halkokatoksen maalaus...

Tänään oli aika laittaa "pinotexiä pintaan, että wanhakin nuortuu...." :) Halkokatoksen, joka viimesyksynä pystytettiin, oli aika maalata hieman paremmin ympäristöön sopivaksi. Alkutilanne näytti tältä...





Tässä kuvassa näkyvät "lattian" pari ensimmäistä lautaa, joissa ei maalia ollut, sai myös kerroksen valkeaa pintaansa.



...ulommaisen seinän maalauksen jälkeen ilme näytti jo huomattavasti paremmalle :)




...sisempi seinä sai myös maalia pintaan...




Lopputulos mielestäni ihan kelvollinen, tikkaiden päällä olevat pari lautaa tulee vielä lisäseinäksi katokseen, joten maalasin nekin "ulkosivuiltaan". Sisäpuolelta ei alettu maalaamaan, koska sieltä maali kuitenkin "kolisee kulutuksen takia pois".

********
täällä jutut jatkuu, joten...